Pitkästä aikaa…

Tammikuun 28. 2012 - hopeinenkuu

On ollut kiireitä enkä ole päässyt sulostuttamaan maailmaa pohdinnoillani viimeiseen yli kuukauteen. Nyt olen taas täällä Housen pauhatessa taustalla. Päivä on jo hieman pidentynyt josta olen tosi iloinen. Se tarkoittaa sitä, että jokusen kuukauden päästä ollaan jo kevään puolella ja pääsen taas pyöräilemään ja käyttämään lenkkareita! Ihanaaaaaa!

Eilen oli myös ihanaa katsella vanhoja 90-luvun alkupuoliskon tv-sarjoja. Kuinka ihastunut olinkaan esimerkiksi Twin Peaksin Harold Smithiin tai Dale Cooperiin. Joka jakso tuli katsottua kieli pitkällä ja sydämenkuvat silmissä, kuin sarjakuvissa konsanaan! Oii niitä aikoja! Veijari nimeltä Brisco-sarjaa tuli myös katseltua pyörtymispisteessä keikkuen. Kyseisen sarjan päähenkilöä näytellyt heppuhan on nykyään myös Burn Notice-sarjassa.

Erään viime viikollani näkemässäni sarjan jaksossa käsiteltiin rinnakkaistodellisuuksia. Olisi mielenkiintoista, jos sellaisia todellisuuksia todella olisi ja jos niissä pääsisi jonkin ihmeen kautta käymään. Olisi hauska tavata toisenlaisia versioita itsestään. Toisaalta se voisi kyllä olla aika pelottavaakin, kun kohtaisi pahoja kaksoisolentojaan!

Taidanpa tästä mennä iltakävelylle ja sen jälkeen on vuorossa iltapalan tekeminen. Ehkä katselen nostalgiamielessä vielä parit vanhojen lempisarjojen jaksot myöhemmin.

Mukavaa viikonloppua!

Hui mikä tuuli!

Joulukuun 26. 2011 - hopeinenkuu

Se alkoi jo viime yönä sateen kera. Tuuli vinkui raollaan olevan ikkunaluukun takana ja pisarat ropisivat ikkunalautaan. Makoilin siinä sitten aamukolmelta herättyäni, kuuntelin noita ääniä ja mietiskelin asioita. Mitähän uutta ollaan koettu ensi vuoden loppuun mennessä, millainen kesästä tulee, tuleeko taas vuokrattua mökki, pysytäänk koko vuosi terveenä vai tuleeko taas koettua se yksi pakollinen syysflunssa?

On tämä elämä ihmeellinen seikkailu. Se seikkailu tosin päättyi monelta silloin seitsemän vuotta sitten, kun tsunami iski Aasiaan,  Oli se todellinen murhenäytelmä, niin monta menetettyä elämää ja unelmaa!  Mutta elämä on jatkunut siitä huolimatta niin siellä, kuin täälläkin.  Huomenna aion mennä kävelylle, vaikka säätiedotus lupasi taas uutta myrskyä joka tosin tulee olemaan tämänpäiväistä heikompi. Toivottavasti ei tule taas viiden tunnin sähkökatkosta kuten tänään kävi, hehe. Ihmiset ovat nykyään tosi riippuvaisia sähköstä, kun on tietokoneita, liikennevaloja, pesukoneita, valaisimia, jääkaappeja, pakastimia, televisioita sun muita laitteita.

Taidanpa mennä nyt pelailemaan Sims3:ta.

Hyvää yötä!

Hei taas!

Joulukuun 24. 2011 - hopeinenkuu

Oijoi, kun on pullea olo! Joulupöydässä oli tarjolla taas vaikka mitä: juustoja, laatikoita, kinkkua, lohta, punajuurisalaattia, perunoita ja lihaa, hillosipuleita…Iltapäivä ja alkuilta sujui oikein leppoisasti perheen seurassa. Lahjojakin tuli taas monenlaisia! Sain muun muassa kahdet pehmoiset sukat, pöytälampun, suklaata, monitoimityökalun, neljä Led-kuusenkoristetta, kissa-aiheisen kannellisen mukin, uuden tyynyliinan sekä pussilakanan, Dvd-elokuvan sekä Muumi-aiheiset sakset.

Nyt leffaa katsomaan ja kinkkua sekä suklaata limun kanssa napostelemaan!

Jihuu!

Joulukuun 24. 2011 - hopeinenkuu

Nyt se on viimein koittanut taas:jouluaatto! Aamulla tuli katseltua Joulurauhan julistus ja sen jälkeen laitoin kynttilän lyhtyyn.  Kohta menen vanhempien luo auttamaan äitiä ruokien esillepanossa ennen veljen ja hänen tyttöystävänsä saapumista. Vähän aikaa siinä sitten vaihdellaan kuulumisia ja jutustellaan ennen kuin alkaa herkuttelu! Oikein hauskaa joulua!

Hei maailma!

Joulukuun 22. 2011 - hopeinenkuu

Täällä sitä ollaan, ylpeänä uuden blogin omistajana! Ajattelin luoda tällaisen “päiväkirjan” näin aatonaatonaaton kunniaksi. Tänne aion siis kirjoitella päivieni tapahtumista, pohdiskella syvällisiä ja muuta sellaista.

Kyllä tämäkin vuosi on viilettänyt ohi, kuin rekka valtatiellä! Vasta juhlittiin vuoden 2011 alkua ja pian ollaankin jo vuodessa 2012. Kaikenlaista on tullut koettua, niin voittoja, kuin pettymyksiäkin. Elossa ja terveenä ollaan kuitenkin ja sehän on tärkeintä! Vielä huominen käsityöpajalla ja sitten pääsen nauttimaan joululomasta! Jouluvalmisteluja on tullut tehtyä ja aattona pitäisi mennä jouluaterialle vanhempien luo. Veli tyttöystävineen tulee sinne myös joten ihan kivalla porukalla tulee tätä talven juhlaa vietettyä.

Tämä tonttu painuu kohta nukkumaan jotta jaksaa huomenna tallustaa töihin! Hyvää yötä!